Lumi
laskeutui maahan asti jopa Helsingissä, ja syksyn toinen jakso alkaa tulla
päätökseensä. Yhdeksi jakson kuumimmista keskustelunaiheista on noussut
markkinointiviestinnän kurssi, joka on herättänyt paljon ajatuksia ja tunteita.
Olen ollut
sikäli onnellisessa asemassa, että olen päässyt tekemään tuottajan töitä ilman
koulutustakin. Se on ollut haastavaa, ja rehellisesti välillä produktioiden
aikana on tuntunut siltä, ettei minulla ole mitään käryä siitä, miten asiat kuuluisi hoitaa.
Tällä
jaksolla kuitenkin olen saanut todistaa, kuinka uskomaton tieto- ja taitotaso
ihmisillä on ilman varsinaista koulutusta. Uskon sen liittyvän puhtaasti
siihen, että olemme saaneet elää ajassa, jossa markkinoinnin on korostunut entisestään,
ja olemme todistaneet sosiaalisen median synnyn ja kasvun.
Vaikka algoritmit
ovat nostaneet päätään vasta lähivuosina ja harvalla tuskin on teknistä
osaamista niiden purkamiseen, ihmiset ovat hämmentävän valveutuneita siitä,
mitä kentällä parhaillaan tapahtuu.
Kun aloitin opiskeluni
ja meille kerrottiin siitä, miten suurin osa oppimisesta tapahtuu luokan
ulkopuolella. Pyörittelin silmiäni. Käsite ”elinikäinen oppiminen” oli minulle
tuttu, mutta kuulosti lähinnä lattealta. Tällä kurssilla olen kuitenkin saanut konkreettisen
esimerkin siitä.
Kaikista
mielenkiintoisimmaksi sisällöksi kurssilla nousi vierailukäynnit eri
organisaatioihin. Kolmannen sektorin puolelta meille esiteltiin kansainvälinen
nykyteatterifestivaali Baltic Circle, yritysmaailmasta viestintätoimisto Ellun
kanat ja valtionosuusjärjestelmän piiristä modernin taiteen museo Kiasma.
Oli ilo
huomata, miten vierailut tukivat sekä käynnissä olevien että edeltävien
kurssien sisältöä. On herkullista nähdä käytännössä, miten asiat toimivat ja
päästä keskustelemaan avoimesti asianomaisten ihmisten kanssa.
Vierailuissa minua ilahdutti erityisesti se, kuinka hereillä
luokkatoverini ovat. Jokainen sana kuunneltiin tarkasti, ja lausemuotoja analysoitiin
paljon monta päivää keskustelujen jälkeen. Luokkatoverini ovat valtavan
lahjakkaita haistelemaan pieniä nyansseja, ja paskanjauhanta paljastetaan
hämmentävän nopeasti. Kansellaatio-kulttuuri on läsnä myös pienemmissä ryhmissä,
mikä toisinaan voi äityä hieman ongelmalliseksi.
Nimenomaan vapaa-ajalla käydyt keskustelut koin kaikista antoisimmiksi.
Ihmiset käyttävät valtavasti aikaa sisältöjen ja ilmiöiden ruotimiseen niin
lounastauolla, tupakkapaikalla kuin pubin perälläkin. Siinä missä on ihanaa,
että tuottajat ovat niin omistautuneita alalleen, jatkuva analysointi voi myös
käydä jossain kohtaa hieman raskaaksi.
Minua huvittaa, että pari vuotta takaperin tuskaillessani tuottajan
asemassa voin nyt todeta, että olen tehnyt hämmentävän paljon kaikenlaista
oikein. Olen puolihuomaamattomasti erehtynyt keräämään ympäriltäni kaikenlaista
informaatiota, jotka nyt olen todennut arvokkaaksi.
Korkeakoulun opetuksessa on nimenomaan hyvä keskittyä siihen, ettei
opeteta miten asioista kannattaa
ajatella, vaan mitä asioita kannattaa
ajatella.
